Home in Singapore: Vietnam

Vietimme pääsiäislomaviikon Vietnamissa. Lensimme Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin jossa yövyimme kaksi yötä, jonka jälkeen lähdimme Halong Bay:n risteilylle. Kaksi vuorokautta risteiltyämme palasimme loppuviikoksi vielä Hanoihin samaan hotelliin.

Vietnam yllätti positiivisesti. Kun ottaa huomioon minkälainen historia maalla on ja sen, että viimeisin sota loppui vasta 1975 on käsittämätöntä kuinka positiivisia, vieraanvaraisia ja yritteliäitä ihmiset ovat.

Edelleen noin 70 prosenttia väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta. Tosin rakennemuutos on käynnissä ja paljon ulkomaisia yrityksiä muuttaa Vietnamiin. Uskon että nyt on viimeiset mahdollisuudet nähdä ns. vanhaa Vietnamia, sillä vielä sieltä puuttuvat Mac Donaldsit ja suuret kansainväliset ostoskeskukset. Leipä myydään leipämyyjien toimesta tienvarressa, vihannekset, muoviämpärit, kukat yms polkupyörän tarakalta. Vaikka maa on köyhä siellä ei juurikaan näe kerjäläisiä. Inflaatio on Aasian suurimpia, viime vuoden aikana 30%. Suuri osa kaupoista ilmoittaakin hinnat USA:n dollareissa ja dollari on käypää valuuttaa. Se on ainakin huomattavasti helpompi valuutta tällaiselle satunnaiselle turistille kuin Vietnamin Dong, sillä yksi euro n. 30 000 dongia.

Hanoi on mielenkintoinen sekoitus; siellä näkee kommunisti propagandaa, mausoleumeja, kaunista ranskalaisvaikutteista arkkitehtuuria ja myös amerikkalaisten vaikutus näkyy. Joitakin eurooppalaisvaikutteisia ravintoloita löytyy kun taas paikalliset syövät katujen varsilla joko maassa istuen tai pikkuruisilla tuoleilla pienten pöytien ääressä. Ajelimme riksoilla vajaan tunnin ajan Hanoin vanhassa kaupungissa ja ihmeteltävää riitti. Kadun varrella saattoi nähdä lihakauppiaan paloittelemassa lihaa kun samaan aikaan äiti pissatti pikkupoikaa vieressä, joku teini puristeli finnejä mopon sivupeilin edessä, vihannesmyyjä käytti luppoajan tehokkaasti leikkaamalla omat varpaan kyntensä. Niinpä meidän perhe turvautuikin pääasiassa hotellin tarjoamiin ruokiin.

Hanoissa kävimme myös tutustumassa Hanoi Hiltoniin eli entiseen vankilaan, nimestä voi ehkä päätellä että sodista huolimatta huumorintaju on vielä jäljellä. Vankila oli toiminut 1800-luvulta lähtien ja on nyt kunnostettu museoksi. Viimeistään siellä saa käsityksen kaikesta siitä raakuudesta , kärsimyksestä ja kurjuudesta viimeisen sadan vuoden ajalta. Bill Clinton on ensimmäinen amerikkalainen presidentti joka on vieraillut vankilassa. Vietnamin viimeisimmässä sodassa amerikkalaisten kanssa kuoli 1,1 miljoonaa vietnamilaista, joista suurin osa siviilejä.

Yhden päivän Hanoissa vietimme paikallisen oppaan kanssa. Silloin ajoimme kaupungin ulkopuolelle ja kävimme katsomassa riisipeltoja, kylässä jossa valmistettiin vietnamilaista posliinia sekä paikallisessa perheessä. Perheesen kuului eläkeläispariskunta, jotka asuivat kauniin puutarhan ympäröimässä 300 vuotta vanhassa talossa. Perheen lapset olivat jo muuttaneet pois ja isäntä kertoi ylpeänä kuinka hänen poikansa on lääkäri ja tytärkin arvostetussa virassa. Aasialaiselle on hirveän tärkeää, että lapset menestyvät elämässään ja että vanhemmat voivat olla ylpeitä heistä. Joimme teetä puutarhassa ja sen jälkeen teimme vietnamilaisia kevätkääryleitä emännän opastuksella. Sen jälkeen meille katettiin lounas ns.”olohuoneeseen”, joka on yleensä miesten aluetta. Talonväki ja opas nauttivat lounaan keittiön puolella. Lounas oli hyvä ja runsas ja sen jälkeen isäntä tarjosi vielä riisiviinaa jälkiruuaksi Pekalle. Matkalla takaisin hotelliin kävimme vielä Saint Joseph Cathedralissa.

Hotellimme oli rakennettu lähes kokonaan WestLake järven päälle ja se oli uskomattoman rauhallinen paikka keskellä Hanoin vilinää. Aamulla heräsimme siellä kukon kiekumiseen. Hotellista löytyi myös tähän asti kuumin sauna, jossa olemme Aasiassa saunoneet ja Jennie joka on viimeksi saunonut viime kesänä Suomessa oli innoissaan. Ilmakin muistutti Suomen kesää; päivällä oli n. 25 astetta.

Halong Bay:n risteilylle lähdettiin bussilla aamulla kello kahdeksan ja perillä satamassa olimme puolen päivän aikaan. Laivamme nimi oli Dragon Pearl ja se oli 10 kuukautta vanha, mutta oli rakennettu niin perinteitä kunnioittaen, että sitä oli vaikea huomata. Laivassa oli 11 hyttiä ja jokaisessa hytissä oli oma WC ja suihku. Laivalla oli oma opas, joka puhui hauskaa englantia ja sanoi aina jokaisen esittämänsä kysymyksen jälkeen “thank you very much”. Meidän lisäksi laivalla oli yhdeksän hengen espanjalainen seurue, australialainen pariskunta ja saksalainen expat-perhe HongKongista. Espanjalainen seurue oli tosi äänekäs ja me kutsuimme heitä Serranon perheeksi. Australiaisen Patrikin lauseet alkoivat aina:”In Australia we have...”. Muuten laivalla oli oikein leppoisaa ja miehistö oli mukava. Aamiainen ja lounas tarjottiin ulkona kannella sään salliessa. Lounas ja illallinen käsittivät aina yhdeksän ruokalajia, joten nälkää siellä ei tarvinnut kärsiä:)

Sää suosi meitä ja ensimmäinen päivä oli oikein aurinkoinen. Ensimmäinen yö vietettiin ankkurissa Halongin lahdelle. Laivan perässä hinattiin kanootteja ja kävimmekin ensimmäisenä päivänä kanoottiretkellä oppaan johdolla. Seraavana päivänä meloimme pidemmän reitin erään saaren hiekkarannalle ja siellä uimme. Laivan yhteysalus tuli sitten noutamaan meidät laivalle lounaalle. Toisena päivänä vierailimme kelluvassa kalastajakylässä. Kylän naiset tulivat noutamaan meitä laivalta bambuveneillä. Naiset soutivat meidät kauniiseen laguuniin ja sen jälkeen kalastajakylään. Kalastajakylässä vierailimme paikallisessa koulussa, joka sekin oli veden päällä. Koulu oli rakennettu sinne IndoChina laivayhtiön lahjoitusvaroin muutama vuosi sitten. Ennen sitä siellä ei ollut koulua ollenkaan. Vierailimme myös yhdessä kalastajan kodissa sekä paikassa jossa “kyläneuvosto” pitää kokouksiaan ja kylän "päällikkökin" tuli paikalle. Kalastajakylässä oli asukkaita 150. He myivät siellä myös pääasiassa simpukoista tekemiään koruja ja Julia osti sieltä rannekorun.

Viimeisen illan päivällinen nautittiin erään saaren tippukiviluolassa. Laivan kokki ja apukokki menivät monta tuntia aiemmin saarelle valmistelemaan illallista. Meidät vietiin pimeän tultua yhteysaluksella saarelle, jossa nousimme jykkää valaistua kalliopolkua luolaan. Kun tulimme luolaan miehistö seisoi siellä rivissä toivottamassa meidät tervetulleiksi. Luola oli valaistu kynttilöillä ja sähkövaloilla. Sisälle oli katettu yksi iso pöytä ja taas nautittiin yhdeksän ruokalajin illallinen viineineen. Tällä kertaa ruoka oli valmistettu grillaamalla ja hiillostamalla ja hyvää oli. Sen lisäksi kokki oli veistänyt aivan uskomattomia taideteoksia melonista, porkkanoista ja retiisistä. Hienoin niistä esitti meidän risteilylaivaa. Opas lauloi meille jonkin vietnamilaisen balladin ja samoin koko miehistö lauloi. Sen jälkeen opas pyysi, että jokainen maa esittäisi jonki laulun omasta maastaan. Serranon perhe lauloi jonkin jalkapallo laulun, samoin saksalainen perhe, Australia esitti jonkin kansallislaulun ja Barckin perhe lauloi: “vem kan segla förutan vind” miehistön huojuessa tahdissa taustalla.

Viimeisenä päivänä nautittiin vielä lounas laivalla ennen satamaan tuloa.