Miyanoshitan kylä, jossa asuimme oli ihana idyllinen vuoristokylä. Ensimmäisen lounaan söimme hotellin lähellä olevassa pienessä antiikkikaupassa, jossa oli kaksi pöytää ja tarjolla oli kaksi eri ruoka vaihtoehtoa. Maistoimme molempia ja hyvää oli! Yhden päivän patikoimme vuoristossa ja toisena päivänä vuokrasimme auton ja kiertelimme Hakonen aluetta laajemmin. Fuji-vuorta kuvatessamme eräs japanilainen mies tuli kysymään mistä olemme. Hän oli vanhempiensa kanssa ja halusi ottaa meistä kuvia. Hän oli myös onnellinen tilaisuudesta harjoitella englantia. Pekka antoi hänelle käyntikorttinsa ja eilen tuli sydämellinen vähän kankealla englannin kielellä kirjoitettu sähköpostiviesti. Meistä ottaman valokuvan hän lupasi lähettää postitse.
Joka ilta nautimme hotellissa Hot Springs mineraalikylvyistä. Hakonen alueella on useita kuumia mieraalivesilähteita ja yhdestä niistä pulppusi vesi suoraan hotelliin kylpyosastolle. Ihanan rentoutunut olo tuli tuollaisen kylvyn jälkeen. Kahtena aamuna nautimme perinteisen japanilaisen aamiaisen hotellissa tatamilla, mikä oli virkistävä poikkeus verrattuna tavallisiin hälyisiin hotelliaamiaisiin. Pöyään tuotiin suunnaton määrä pieniä tarjoilukuppeja, joissa jokaisessa oli eri sisältö. Ruokajomana oli vihreätä teetä, joten tällaisen kahvifriikin aamiainen jäi vähän vajaaksi. Siinä sitten veikkailtiin mitä mikäkin kuppi sisälsi, mutta suuriin osa jäi epäselväksi.
Hotelli, jossa asuimme oli yli sata vuotta vanha ja koko henkilökunta tehvehti aina kun tulivat vastaan. Japanilaisilla on tapana kumartaa toisilleen tervehdykseksi ja myös silloin kun erotaan. Sitä oli aika hauska seurata ja välillä tuntui, että he kilpailevat siitä kuka kumartaa syvimpään ja viimeiseksi. Kun oltiin patikoimassa yhdellä sillalla niin Pekkaa tuli vastaan mies, joka kumarsi ja Pekka kumarsi takaisin ja niin edelleen. Sanoin Pekalle, että luovuta vaan et sinä tuota kisaa kuitenkaan voita. Junassa konduktööri pysähtyi joka kerta vaunun ovella ja kääntyi matkustajiin päin, hymyili ja kumarsi ennen kuin jatkoi seuraavaan vaunuun.
Kolme päivää Hakonessa vietettyämme jatkoimme matkaa junalla Tokioon, jossa yövyimme seuraavat neljä yötä. Tokion hotellimme oli keskeisellä paikalla lähellä suurta metroasemaa ja lähes joka kerta kun palasimme hotellille niin eksyimme. Siellä pilvenpiirtäjien ja japanilaisten kylttien keskellä jopa Pekka-navigoottori sekosi. Tokiossa ihastelimme kirsikkapuiden kukintaa ja ihania vaatteita ja toteutimme tyttöjen pitkäaikaisen haaveen päästä Tokion kalamarkkinoille. Sushien suurkuluttajina halusimme nähdä mistä on lähtöisin se tonnikala ja muu kala suomalaisiinkin susheihin. Meninne Fish Marketiin aamulla; aikamoinen logistikka härdelli kun joka päivä sitä kautta kulkee kolme miljoonaa kiloa kalaa. Alueella oli pieniä kujia, jotka olivat täynnä sushiravintoloita, joihin ihmiset jonottivat saadakseen taatusti tuoreita susheja. Ja täytyy sanoa, että se oli jonottamisen väärtti; ehdottamasti parhaimmat sushit mitä meidän perhe on koskaan syönyt!
Tokiossa kävimme myös kirpputorilla, jonne oli pojilta pääsy kielletty eli Pekka vietti yhden aamupäivän merenkulkumuseossa. Tokiolaisella kirpputorilla ei muita turisteja meidän lisäksi näkynyt eli huomio oli sen mukaista. Kaikki jotka osasivat hiukankin englantia kysyivät mistä me olemme. Ja sitten shoppailtiin niitä ihania japanilaisia vaatteita murto-osa hinnalla siitä mitä ne maksoivat kaupoissa! Kenkiä ei tosin Japnista voi ostaa jos kengän numero on suurempi kuin 37. Takaisin Singaporeen lähdimme maanantai aamuna neljän aikaan.
mutta hyvät oli makkarat:)
oli aikoinaan yöpynyt samassa hotelissa
koira odotti isäntäänsä uskollisesti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti